Marraskuu alkoikin myrskyisissä merkeissä. Kylmä tappavan vihloava päivä sään puolesta. Ensi lumi satoi Helsinkiin ja illalla oli aivan talvikeli.

Aamulla viimeisin ihmissuhde ilmoitti hakevansa  tavaransa luotani. Mikäpä siinä,tavarat luovutettiin ja hyvästeltiin näine tavanomaisine törmäillään ja voi soittaa liturgioineen, kun ystävyydessä erotaan.Eipä se romanssi nyt taas kauaa kestänyt. Masentava ja pettynyt tunnehan se oli loppupäivän,töistä ei tullut oikein mitään ja lähdinkin aikaisemmin pois. Pettynyt olin lähinnä itseeni, en daamiin.Tunsin syyllisyyttä ihmisenä ja miehenä olostani, kun katsoin tavaroitaan kanniskelevaa ystävätärtäni.   Enkö minä jo tässä iässä ole oppinut mitään,aina tässä samassa tilanteessa. Toisaalta olin iloinen kuitenkin, kun olin uskaltautunut aloittaman tälläisen asian syksyllä pitkän tauon jälkeen.Olin pystynyt voittamaan pelkoni läheisyydenkaipuun kasvettua sietämättömäksi.Tärkeämpää elämässä on yrittäminen, ei välttämättä päämäärän saavuttaminen. Olenhan ollut varsinainen riskienkarttaja vaikka pelkohan siellä taustalla on vaikuttamassa. Pelko on helvetillinen tunne. Olen pelännyt elämssäni jos jonkinmoista asiaa ja vältellyt ja kartellut ja pelko on muovannut elämääni eniten.Ja suurin osa noista peloista on ollut turhia !

Marraskuu alkoi ja laskeutuminen talveen. Marras merkitsee sanana kuollutta (lat. mors) ja sellainen fiilis tästä päivästä jäi.