Selasin Hesarin keskusteluja äsken vaikka olin jo päättänyt, että en tuhlaa vastaaviin enää aikaani. Minulla on taipumus vain tulla huonolle tuulelle niistä. Mielipiteitten jyrkkyys ja perustelujen puute tekevät viestiketjuista jollain tapaa masentavia. Vaikka joukossa on erittäin hyviäkin näkemyksiä, niin ne tahtovat hukkua tuohon epätasaiseen massaan.

Ihmetyttää tuo tapa, jolla suuri yleisö syttyy jostain aiheesta tai on syttymättä. Tänään näyttää tunteita heiluttelevan Posiolla eilen ammuttu villisika. Sika oli säikytellyt paikallisia asukkaita ja oli onnistunut välttelemään viime päivät metsästäjiä. Eilen illalla se oli kuitenkin kohdannut tiensä pään, kun eräs isäntä ampui sen talonsa vinttikamarin ikkunasta.

Vaikka en itsekään pidä ampumistapaa tyylikkäänä saati reiluna, ymmärrän teon tarpeellisuuden. Ihmettelen asian nostattamaa kinastelua Hesarissa. Iltaan mennessä aiheesta oli kertynyt jo toista sataa kannanottoa, joissa monessa paheksuttiin tekoa ja sen toteutustapaa; osassa taas kiiteltiin vinttimetsästäjää.

Toissa pävänä Hesari uutisoi kahden miehen löytyneen pakkasyön jäljiltä kuolleena kaupungissa. Toinen joltain parkkipaikalta, toinen ulkoilualueen reunalta. Asiaa ei mitenkään kommentoinut yksikään keskustelupalstalla. Ihmiset arvottavat eri asioita eri tavalla.

Televisiosta näyttää tulevan juuri dokumentti ternimaito-Jussilasta. En taida nyt matalan ärsykekynnyksen tilassa syventyä sitä seuraamaan.