Masentava päivä kaiken kaikkiaan, mutta hengissä iltaan selvittiin.

Heti aamulla en löytänyt mistään työpaikkani kulkukorttia, jolla pääsen yleensä taloon sisään ja lukemattomista ovista eteenpäin siellä. Jouduin menemään receptionin kautta ja sain tilapäisen badgen.Oikea kortti onneksi löytyi sitten. Olin syystä tai toisesta tunkenut sen eilen lukitsemaani kaappiin muutamien muiden tavaroitteni kanssa.

Illalla minulle selvisi, että olin muutamissa asioissani tehnyt virheen, joka maksaa minulle aika reippaan summan rahaa. Lähes kuukauden nettopalkka palaa taivaan tuuliin. Se kuuluisa V-käyrä huitelee nyt kyllä huippulukemissani. Aion jo romuttaa lähes puoli vuotta kestäneen tupakkalakkoni ja käydä kiskalta tupakkaa ja imaista rauhoittavat hermosavut. Onneksi sain koottua itseni ja rankaisin itseäni 4,5 km reippaalla kävelyllä kovassa vesisateessa. Tulihan testattua uutukainen ripstop-materiaalin ulkoilupuku ja hyvin se piti vettä.

Huomenna on päivä uusi ja eiköhän tästä vielä nousta.